Yhdistyksen pikkujoulut järjestettiin Ylläksellä Kissalassa joulukuun alussa. Paikalle oli päässyt sopivasti väkeä ja mahduttiin niukasti saman pöydän ääreen illastamaan. Maija ja naiset taikoivat herkkuja keittiössä syötäväksi, oli kinkkua, laatikkoja, lohta monessa muodossa ja monille uutena herkkuna saatiin maistaa aiolia. Perjantaina oli ilta aloitettu Vilhon itse pyytämästä lohesta tehdyllä keitolla, joten einekset olivat viimosen päälle.
Mielipiteitä vaihdettiin erilaisista koiriin liittyvistä ja vähemmän liittyvistä asioista kuin pikkujouluissa pitääkin, saunottiin ja osa intoutui laulamaankin.
Lauantai-iltapäivällä joukon yllätti itse joulupukki, joka oli ehtinyt Korvatunturilta piipahtamaan jakamaan kilteille koiraihmisille lahjoja.
Vilho ja Seppo olivat tuoneet koirat mukanaan, näistä alempi sitten muuttikin Rovaniemelle sunnuntaina..
Lisää kuvia ”PIKKUJOULUT 2011” TÄÄLTÄ